Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla MS-potilaiden muistiongelmat liittyvät aivomuutoksiin

MS-potilaiden muistiongelmat liittyvät aivomuutoksiin

MS-tautiin eli multippeliskleroosiin kuuluu usein muistin ja muiden tiedollisten kykyjen heikkenemistä. Nyt hollantilaistutkimus on varmistanut niiden liittyvän muutoksiin aivojen alueilla, jotka ovat tärkeitä kognitiivisten eli tiedollisten kykyjen kannalta.

Aivojen magneettikuvauksissa MS-tautia sairastavien aivojen valkeassa aineessa oli noin puolet enemmän muutoksia verrattuna terveiden aivoihin. Muutoksia oli vielä enemmän potilailla, joille oli ilmaantunut muistiongelmia ja esimerkiksi tarkkaavaisuuden tai keskittymisen vaikeuksia. Heillä aivomuutoksia oli 75 prosenttia enemmän kuin terveillä, ja muutokset sijoittuivat etenkin talamukseen ja muihin aivojen alueisiin, jotka vaikuttavat kognitiivisiin kykyihin.

Kuvauksissa käytettiin erityistä diffuusiotensorikuvausta, jolla voi kuvata aivojen valkean aineen hermoratoja. Aivokuvaukset tehtiin 55 MS-potilaalle, joista 20:llä oli kognitiivisia oireita, sekä 30 terveelle verrokille.

Hyvin monet MS-potilaat kärsivät erilaisista kognitiivisista oireista, joten tulokset eivät tältä osin ole mitenkään mullistavia. Havainnot kuitenkin vahvistavat oireiden liittyvän konkreettisiin aivomuutoksiin. Diffuusiotensorikuvauksella näitä muutoksia voi myös tutkia aiempaa tarkemmin ja mahdollisesti seurata miten lääkitykset tehoavat sairauden eri oireisiin.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2013)
www.neurology.org

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje