Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kalsiumlisät mahdollisesti sydänriski, jos niitä syö liikaa

Kalsiumlisät mahdollisesti sydänriski, jos niitä syö liikaa

Monet syövät kalsiumtabletteja välttääkseen luiden haurastumisen, mutta liika kalsiumlisien käyttö saattaa myös altistaa sydän- ja verisuonitaudeille ja niistä johtuville kuolemille. Ruoasta saatava kalsium sen sijaan ei lisää sydänriskejä.

Tiedot käyvät ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa hyödynnettiin 390 000 miehen ja naisen terveystietoja, jotka oli kerätty osana suurta terveystutkimusta. Osallistujat olivat 50–71-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.

Kun tutkijat selvittivät kuinka moni osallistujista menehtyi sydän- ja verisuonitauteihin kahdentoista vuoden seurannan aikana, kuolleisuus havaittiin noin viidenneksen suuremmaksi miehillä, jotka olivat syöneet kalsiumia yli 1 000 mg päivittäin. Naisilla vastaavaa riskiä ei havaittu.

Aiemmissa tutkimuksissa kalsiumlisät on välillä todettu turvallisiksi ja välillä sydämelle haitallisiksi, mutta useimmat tutkimukset ovat olleet nyt tehtyä huomattavasti pienempiä. Yhdysvaltalaisten havainnot on silti varmistettava uusissa tutkimuksissa, jotta selviää esimerkiksi se, miksi riski rajoittuisi vain miehiin.

Lisätutkimuksia odotellessa tutkijat suosittavat kaikkia nauttimaan kalsiuminsa ruoasta, kuten vähärasvaisista maitotuotteista, vihreistä vihanneksista sekä pavuista ja muista palkokasveista. Niin saa myös ruokien muut terveysvaikutukset.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2013;DOI:10.1001/jamainternmed.2013.3283)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1568523#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje