Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Mahapantaleikkaus on mainettaan parempi laihduttaja

Mahapantaleikkaus on mainettaan parempi laihduttaja

Lihavuusleikkaukset laihduttavat ja parantavat monia lihavuuteen liittyviä sairauksia, mutta eri leikkausmenetelmien välillä voi olla suuriakin eroja. Suomessa suositaan mahalaukun ohitusleikkauksia, mutta tuoreen australialaistutkimuksen mukaan myös meillä vähemmän käytetty mahapantaleikkaus on turvallinen ja tehokas.

Australialaisten tulokset perustuvat pitkään seurantaan, sillä siihen osallistuneita 3 200 mahapantaleikkauksessa ollutta seurattiin jopa viidentoista vuoden ajan. Leikkauksen lisäksi potilaat olivat noudattaneet tiukkoja ruokavalio- ja liikuntaohjeita operaation jälkeen.

Seuranta osoitti potilaiden laihtuneen keskimäärin 26 kiloa eli noin puolet liikakiloistaan, ja kilot olivat pysyneet poissa vielä 10–15 vuotta mahapannan asettamisen jälkeen. Noin puolet potilaista tarvitsi kuitenkin uuden leikkauksen jossain vaiheessa ja yhdeltä potilaalta kahdestakymmenestä mahapanta piti poistaa kokonaan.

Tutkijat myös vertasivat mahapantaleikkauksessa olleita mahan ohitusleikkauksessa olleisiin, ja ainakaan tämän vertailun perusteella laihtumistuloksissa ei ollut eroja. Havainto on mielenkiintoinen, sillä mahapantaleikkauksia on pidetty selvästi huonompina kuin muita menetelmiä, ja sen vuoksi mahapantaleikkauksista ollaan vähitellen luopumassa Suomessa.

Mahapantaleikkauksessa mahalaukun yläosan ympäri kiinnitetään nestettä sisältävä silikonipanta, jota voidaan säätää nesteen määrää muuttamalla. Menetelmän ongelma on pannan syöpyminen mahalaukun seinämään.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Annals of Surgery -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Annals of Surgery 2013)
http://journals.lww.com/annalsofsurgery/pages/currenttoc.aspx

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje