Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Monista psykoosilääkkeistä enemmän haittaa kuin hyötyä iäkkäille

Monista psykoosilääkkeistä enemmän haittaa kuin hyötyä iäkkäille

Tuoreen tutkimuksen mukaan monet psykoosilääkkeet voivat olla tehottomia keski-ikäisten ja iäkkäämpien potilaiden hoidossa, minkä lisäksi ne aiheuttavat paljon haittavaikutuksia. Monille potilaille lääkityksistä saattaakin lopulta olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Havainnot koskevat lähinnä potilaita, jotka saavat psykoosilääkkeitä muuhun kuin lääkitysten virallisiin käyttötarkoituksiin. Merkittävin tällainen potilasryhmä on dementiaa sairastavat vanhukset, joiden levottomuutta ja aggressiivista käytöstä hillitään psykoosilääkkeillä.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin ns. epätyypillisiin psykoosilääkkeisiin kuuluvien aripipratsolin, olantsapiinin, ketiapiinin ja risperidonin tehoa ja turvallisuutta 332 psykoosidiagnoosin saaneen potilaan hoidossa. Potilaiden psykoosit liittyivät skitsofreniaan, mielialahäiriöihin, dementiaan ja traumanjälkeiseen stressihäiriöön.

Tulokset osoittivat lääkitysten aiheuttaneen kahden vuoden sisällä vakavan haittavaikutuksen joka neljännelle potilaalle ja lievemmän haittavaikutuksen joka toiselle. Lisäksi joka kolmas potilas sairastui metaboliseen oireyhtymään jo ensimmäisen tutkimusvuoden aikana.

Monilla potilailla haittavaikutukset ja lääkitysten tehottomuus johtivat myös lääkitysten lopettamiseen puolen vuoden kuurin jälkeen, vaikka alkuperäinen tavoite oli jatkaa niitä kahden vuoden ajan.

Tutkijat pitävät tuloksiaan huolestuttavina, mutta eivät suosittele kyseisten lääkkeiden kieltämistä iäkkäiltä, sillä tarjolla ei ole parempiakaan ja uudemmat psykoosilääkkeet ovat kalliita. Iäkkäiden psykoosilääkitykset olisi kuitenkin hyvä pitää mahdollisimman lyhyinä ja annokset mahdollisimman pieninä.

Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Psychiatry -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Clinical Psychiatry 2012)
http://www.psychiatrist.com/default2.asp#

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje