Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Vitamiinipillerit eivät ehkäise sydänoireita

Vitamiinipillerit eivät ehkäise sydänoireita

Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan monivitamiinipillereitä päivittäin syövät eivät säästy sydänvaivoilta yhtään sen todennäköisemmin kuin muutkaan. Näin ollen vitamiinipillereillä ei ole sijaa sydäntautien ehkäisyssä, vaikka niinkin on ajateltu.

Terveydestään kiinnostuneiden kannattaisikin vitamiinipillereiden sijaan panostaa terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan, joiden sydänterveellisyys on todettu lukuisissa tutkimuksissa. Myös tupakoinnin lopettaminen ja kohtuus alkoholinkäytössä auttavat sydäntautien välttämisessä.

JAMA-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat suurimpaan monivitamiinien sydänvaikutuksia selvittäneeseen tutkimukseen, johon osallistui lähes 15 000 keskimäärin 64-vuotiasta mieslääkäriä.

Osana tutkimusta puolet miehistä söi monivitamiinipillereitä päivittäin keskimäärin yhdentoista vuoden ajan. Kun heitä seurannan päätteeksi verrattiin lumevalmisteita syöneisiin, kummassakin ryhmässä oli sattunut yhtä paljon sydänkohtauksia, aivohalvauksia ja muita sydän- ja verisuonitaudin oireita ja niiden aiheuttamia kuolemia. Vitamiinipillerit eivät näin ollen auttaneet miehiä välttymään sydänoireilta. Tämä havaittiin myös miehillä, jotka olivat jo sairastuneet sydän- ja verisuonitautiin ennen tutkimuksen alkua.

Tutkijat pitävät havaintojaan luotettavana osoituksena siitä, ettei monivitamiinivalmisteita syömällä voi pienentää riskiään sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Heidän hiljattain julkaisemansa tutkimuksen perusteella monivitamiinit saattavat kuitenkin pienentää joidenkin syöpien riskiä, vaikka vaikutus onkin vähäinen. Monivitamiinivalmisteet ovat paikallaan myös vitamiinien puutoksesta kärsiville.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2012;308:1751–1760)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1389615#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje