Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Tupakointia jatkavat vaarassa aivoinfarktin jälkeen

Tupakointia jatkavat vaarassa aivoinfarktin jälkeen

Tupakoiminen altistaa aivoinfarkteille, mutta myös heikentää ennustetta sairastumisen jälkeen, tuore australialaistutkimus osoittaa. Tupakoivat potilaat muun muassa sairastuvat muita todennäköisemmin uuteen aivohalvaukseen ja sydäninfarkteihin sekä kuolevat niihin.

Lähes 1 600 aivohalvauspotilaan kymmenvuotinen seuranta osoitti tupakoivien potilaiden sairastuvan uuteen aivoinfarktiin tai sydän- ja verisuonitautien oireeseen noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin savuttomien. Riskit olivat pitkäaikaisia ja havaittiin halki kymmenvuotisen seurannan.

Tupakoinnin ennen sairastumistaan lopettaneet eivät olleet yhtä alttiita uusille oireille, mutta myös heidän riskinsä olivat suuremmat kuin potilaiden, jotka olivat olleet savuttomia koko elämänsä.

Samansuuntaisia havaintoja on tehty ennenkin. Tulokset vahvistavatkin jo valmiiksi vahvaa näyttöä tupakoinnin haitallisuudesta vielä sairastumisen jälkeen.

Tutkimus julkaistiin Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2012;doi:10.1161/STROKEAHA.112.668905)
http://stroke.ahajournals.org/content/early/2012/10/25/STROKEAHA.112.668905.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje