Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Uniongelmat yhteydessä nuorten sydänriskeihin

Uniongelmat yhteydessä nuorten sydänriskeihin

Univaikeuksista kärsivät nuoret ovat muita todennäköisemmin vaarassa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin myöhemmin elämässään.

Kanadalaistutkimuksen perusteella uniongelmista kärsivät nuoret ovat muita useammin ylipainoisia ja heidän verenpaineensa ja kolesteroliarvonsa ovat korkeammat. Lisäksi heidän ruokavalionsa on usein epäterveellisempi kuin ikätovereiden, jotka nukkuvat paremmin.

Tulokset eivät paljasta kummat tulevat ensin, uniongelmat vai ylipaino ja muut sydänriskitekijät. Onkin mahdollista, että uniongelmat ovat vain osa suurempaa vyyhtiä, joka kokonaisuudessaan kertoo epäterveellisistä elintavoista.

Joka tapauksessa vanhempien olisi hyvä seurata lastensa unitottumuksia ja mahdollisia univaikeuksia, sillä ne muun muassa heikentävät koulumenestystä, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Unen laatua voi parantaa monella tapaa, esimerkiksi rajoittamalla kofeiinin käyttöä, poistamalla tietokone ja televisio nuoren huoneesta ja huolehtimalla nukkumaanmenoajoista, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimukseen osallistui 4 100 keskimäärin 15-vuotiasta kanadalaisnuorta. Nuorista viidennes kertoi kärsivänsä uniongelmista kuten heräilystä tai nukahtamisvaikeuksista ja 6 prosenttia käytti unilääkkeitä. Nuoret nukkuivat keskimäärin kahdeksantuntisia yöunia arkisin.

Uutispalvelu Duodecim
(CMAJ 2012;DOI:10.1503/cmaj.111589)
http://www.cmaj.ca/content/early/2012/10/01/cmaj.111589

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje