Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Päivittäinen liikunta ehkäisee lihavien lasten diabetesta

Päivittäinen liikunta ehkäisee lihavien lasten diabetesta

Lihavat lapset ovat alttiita tyypin 2 diabetekselle, mutta tuon alttiuden voi kumota harrastamalla päivittäin liikuntaa. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jo 20 minuutin uuttera liikunta pienentää riskiä, jos sen tekee päivittäin.

Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia 222 ylipainoisen 7–11-vuotiaan koululaisen avulla. Tutkimuksen alussa heidät jaettiin kolmeen ryhmään, joista yhdessä harrastettiin liikuntaa 20 minuuttia päivässä, toisessa 40 minuuttia ja kolmas ryhmä toimi verrokkeina. Liikuntaryhmissä keskityttiin liikunnallisiin leikkeihin ja pallopeleihin, jotka pitivät lapset liikkeessä.

Kolmen kuukauden kuluttua tehdyssä terveystarkastuksessa liikuntaryhmäläisten havaittiin pärjäävän selvästi paremmin kuin verrokkien. Kaksikymmentä minuuttia päivittäin liikkuvien insuliiniresistenssi oli lievittynyt keskimäärin 18 prosenttia ja neljäkymmentä minuuttia liikkuneiden 22 prosenttia enemmän kuin verrokkiryhmäläisten. Insuliiniresistenssi tarkoittaa insuliinin tehon heikkenemistä, jonka takia haimalla on vaikeuksia tuottaa sitä riittävästi, jotta veren sokeritasot pysyvät kurissa. Kun resistenssi kehittyy pitkälle, edessä on tyypin 2 diabetes.

Liikunta myös vähensi rasvakudosta koko kehossa sekä vyötäröllä, mikä on huomattavaa, sillä lapset eivät muuttaneet ruokavaliotaan. Vaikutus oli sitä suurempi mitä enemmän lapsi liikkui.

Tutkijat pitävät tuloksiaan tervetulleena osoituksena liikuntatuntien ja -ohjelmien tehosta lasten diabetesta vastaan. Tärkeää heidän mielestään on pitää liikunta hauskana ja leikinomaisena, jotta lapset ovat motivoituneita osallistumaan.

Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2012;308:1103–1112)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1360862#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje