Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla D-vitamiini ei ehkäise flunssaa

D-vitamiini ei ehkäise flunssaa

D-vitamiinia ei kannata syödä flunssan ehkäisyyn. Tuoreen tutkimuksen mukaan edes suuret annokset eivät vähennä flunssia tai muita ylähengitysteiden tulehduksia, vaikka D-vitamiinilisiä söisi puolentoista vuoden ajan.

Uusiseelantilaistutkijoiden tulokset ovat uskottavia ja perustuvat laadukkaaseen satunnaistettuun ja lumekontrolloituun tutkimukseen. Yhteensä siihen osallistui 322 tervettä aikuista. Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Osana tutkimusta puolet osallistujista sai tutkimuksen alussa ja kuukautta myöhemmin 200 000 IU:n annoksen D-vitamiinia, minkä jälkeen annos tiputettiin puoleen seuraavien 16 kuukauden ajaksi. Toinen puolisko osallistujista sai lumevalmistetta.

D-vitamiinilisien myötä osallistujien veren D-vitamiinitasot ylittivät 120 nmol/l, kun tutkimuksen alussa ne olivat keskimäärin 72 nmol/l. Tämä ei kuitenkaan auttanut vähentämään ylähengitysteiden tulehduksia, sillä seurannan aikana osallistujat sairastivat noin neljä ylähengitysteiden tulehdusta riippumatta siitä kumpaan ryhmään heidät oli satunnaistettu. Flunssat myös kestivät yhtä pitkään kummassakin ryhmässä.

Suomessa seerumin D-vitamiinipitoisuutta pidetään normaalina, kun pitoisuus on 40–80 nanomoolia litrassa (nmol/l).

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena D-vitamiinin tehottomuudesta flunssaa ja muita ylähengitysteiden tulehduksia vastaan. D-vitamiinilla on kuitenkin monia terveysvaikutuksia, joiden takia kaikkien on syytä huolehtia riittävästä saannista etenkin talvisaikaan, kun auringonvaloa on vähänlaisesti. D-vitamiinia saa mm. kalasta sekä vitaminoiduista maitotuotteista ja margariinista.

Suurin osa suomalaisista saa liian vähän D-vitamiinia.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2012;308:1333–1339)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1367547#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje