Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lapsen luonne yhteydessä myöhempään painonkehitykseen

Lapsen luonne yhteydessä myöhempään painonkehitykseen

Neljävuotiaan lapsen käytöksestä voi mahdollisesti päätellä kuinka todennäköisesti hänelle kertyy ylipainoa aikuisikään mennessä. Vastaus piilee itsehillinnässä ja kyvyssä lykätä välitöntä mielihyvää, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Tuoreet tulokset perustuvat psykologi Walter Mischelin 1960-luvun lopulla tekemään tunnettuun tutkimukseen, johon osallistui runsaat kuusisataa 4–6-vuotiasta lasta. Testissä lapsille tarjottiin yhtä karkkia tai keksiä, mutta heidän kerrottiin saavan vielä toisen, jos he söisivät herkun vasta, kun tutkija palaa huoneeseen. Tämän jälkeen tutkija poistui huoneesta viideksitoista minuutiksi. Kolmannes lapsista sinnitteli ja sai toisenkin herkun.

Nyt julkaistussa jatkotutkimuksessa tutkijat havaitsivat selvän yhteyden lapsuusiän itsehillinnän ja aikuisiän painoindeksin väliltä. Jokainen lisäminuutti, jolla lapsi lykkäsi herkun syömistä, ennusti noin 0,2 yksikköä alhaisempaa painoindeksiä kolmikymppisenä.

Havainto on erittäin mielenkiintoinen, ja se sopii hyvin aikaisempiin jatkotutkimuksiin, joiden perusteella itsensä hillinneet ja välitöntä mielihyvää lykänneet ovat nuoruusiässä muita koulutetumpia, sosiaalisesti lahjakkaampia, suunnitelmallisempia, kestävät stressiä paremmin ja pärjäävät yliopistovalmiutta mittaavissa SAT-testeissä hyvin.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Journal of Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Pediatrics 2012;DOI:10.1016/j.jpeds.2012.06.049)
http://www.jpeds.com/

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje