Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Vammaiset lapset joutuvat usein kaltoin kohtelun uhreiksi

Vammaiset lapset joutuvat usein kaltoin kohtelun uhreiksi

Vammaiset lapset kohtaavat väkivaltaa lähes neljä kertaa todennäköisemmin kuin terveet ikätoverinsa. Vaikka vammaisten lasten on tiedetty olevan erityisen riskialtisryhmä fyysiselle ja psyykkiselle kaltoin kohtelulle, paljastaa Lancet-lehdessä julkaistu katsaus ensi kertaa riskin laajuuden.

Katsauksessa uudelleen analysoitiin 17 vammaisten lasten kohtaaman väkivallan yleisyyttä selvittäneen tutkimuksen tulokset. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 18 000 lasta muun muassa Suomesta, Ruotsista, Yhdysvalloista ja Britanniasta.

WHO:n eli Maailman terveysjärjestön rahoittaman katsauksen keskeisenä löydöksenä oli, että yli neljännes vammaisista lapsista oli altistunut joko fyysiselle, seksuaaliselle tai emotionaaliselle väkivallalle tai laiminlyönnille. Älyllisestä kehitysvammaisuudesta kärsivien lasten todettiin olevan erityisen alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle. Seksuaalisen kaltoin kohtelun riski osoittautui näet yli nelinkertaiseksi fyysisesti vammaisiin ja terveisiin lapsiin verrattuna.

Tutkijat toteavat, että 93 miljoonaa lasta eli viisi prosenttia maailman kaikista lapsista kärsii kohtalaisesta tai vakavasta vammasta. Heidän elämänlaatunsa on hyvin paljolti riippuvainen siitä, miten muut ihmiset heitä kohtelevat.

Tutkijat pitävät huolestuttavana, että vammaisten lasten kokemasta väkivallasta on tehty vain vähän laadukkaita tutkimuksia. Tutkimustieto uupuu erityisesti köyhistä maista, joissa lasten vammaisuus ja väkivalta ovat vielä rikkaita maita yleisempiä.

Tehokkaiden ehkäisyohjelmien laatimiseen tarvittaisiin näet tarkat luvut ongelman yleisyydestä, ja ongelman luonteesta. Tutkijoiden mukaan olisi tärkeätä selvittää esimerkiksi, kuinka paljon lasten vammaisuudesta on väkivallan seurausta.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet 2012 doi:10.1016/S0140-6736(12)60692-8)
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(12)60692-8/fulltext

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje