Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lisänäyttöä vähärasvaisten maitotuotteiden hyödyistä

Lisänäyttöä vähärasvaisten maitotuotteiden hyödyistä

Runsaasti vähärasvaisia maitotuotteita kuten vähärasvaista maitoa, jogurttia ja raejuustoa käyttävät saattavat säästyä aivohalvauksilta hiukan muita todennäköisemmin. Sen sijaan täysmaidon, rasvaisen juuston ja kerman kulutus ei näytä vaikuttavan aivohalvausriskiin.

Tulokset perustuvat ruotsalaistutkimukseen, jossa seurattiin 75 000 ruotsalaista miestä ja naista kymmenen vuoden ajan. Seuranta-aikana 4 090 tutkittavaa sai aivohalvauksen, joista 3 160 oli aivoinfarkteja ja 580 aivoverenvuotoja sekä 350 epäspesifisiä aivohalvauksia. Tutkittavat olivat vastanneet seurannan alussa ruokavaliota ja terveystietoja kartoittavaan kyselyyn.

Tuloksista ilmeni, että vähärasvaisia maitotuotteita neljä annosta päivässä nauttivien aivohalvauksen kokonaisriski oli 12 prosenttia ja aivoinfarktin riski 13 prosenttia pienempi kuin vähärasvaisia maitotuotteita niukasti käyttävien.

Tulokset eivät kuitenkaan kerro, mihin vähärasvaisten maitotuotteiden mahdollinen suojavaikutus perustuisi. Maidon sisältämät proteiinit ja D-vitamiini, kalsium, kalium ja magnesium voivat käytännössä alentaa verenpainetta, ja sitä kautta pienentää aivohalvauksen riskiä. On myös mahdollista, että säännöllinen vähärasvaisten maitotuotteiden kulutus kuvastaa muutenkin terveellistä ruokavaliota. Vastaavasti epäsuotuisat kolesterolivaikutukset saattavat vähentää täysrasvaisten maitotuotteiden hyötyä.

Tulokset julkaistiin Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
Stroke 2012; 43: 1775–1780
http://stroke.ahajournals.org/content/43/7/1775.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje