Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kihti pysyy kurissa oikealla ruokavaliolla

Kihti pysyy kurissa oikealla ruokavaliolla

Kihtiä potevien kannattaa olla tarkkoja syömisistään, sillä välttämällä tiettyjä ruokia voi myös ehkäistä kihtioireiden pahentumista. Oireita aiheuttavat puriinia sisältävät ruoat, jotka lisäävät virtsahapon erittymistä. Virtsahappo puolestaan kertyy kihdissä niveliin ja johtaa kipeisiin tulehduksiin.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan oireet pahentuvat hyvin pian puriinipitoisten ruokien nauttimisen jälkeen, ja pahimpia näyttäisivät olevan eläinperäiset puriinin lähteet kuten sisäelimet, kala, liha ja äyriäiset. Kala lisää oireita etenkin, kun se syödään nahkoineen, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Puriinia on lisäksi mm. pavuissa, herneissä ja sienissä.

Seurantatiedot osoittivat kihtioireiden iskevän sitä todennäköisemmin mitä enemmän puriiniruokia potilaat olivat syöneet oireilua edeltävinä kahtena päivänä. Osallistujien sukupuoli, ikä, lääkitykset tai alkoholinkäyttö eivät selittäneet yhteyttä.

Tutkimus julkaistiin Annals of Rheumatic Diseases -lehdessä. Tutkimuksessa runsasta kuuttasataa kihtipotilasta pyydettiin kirjaamaan kihtikohtauksensa ja niitä edeltävän ruokavalion vuoden ajalta.

Uutispalvelu Duodecim
(Annals of Rheumatic Diseases 2012;DOI:10.1136/annrheumdis-2011-201215)
http://ard.bmj.com/content/early/2012/05/20/annrheumdis-2011-201215.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje