Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Omega-3-rasvahapot eivät vähennä riskiryhmäläisten sydänoireita

Omega-3-rasvahapot eivät vähennä riskiryhmäläisten sydänoireita

Terveellisinä pidetyt omega-3-rasvahapot eivät todennäköisesti ehkäise sydänoireita potilailta, jotka ovat niille alttiita diabeteksen ja muiden riskitekijöiden vuoksi.

New England Journal of Medicinessä julkaistu havainto on uusin osoitus siitä, että omega-3-rasvojen sydänhyödyt ovat vaatimattomampia kuin aiempien tutkimusten perusteella on toivottu. Samaan viittaavia tutkimuksia on viime vuosilta useita.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat kuusivuotiseen seurantaan, jonka aikana 13 000 potilasta sai päivittäin yhden milligramman EPA- ja DHA-omega-3-rasvahappokapselin tai lumevalmisteen. Tutkimukseen valittiin vain potilaita, joiden riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin oli suurentunut esimerkiksi aiempien sydänoireiden perusteella ja jotka lisäksi potivat diabetesta tai heidän sokeriaineenvaihduntansa oli heikentynyt.

Kun tutkijat seurannan päätteeksi vertasivat ryhmiä, sydänvaivoihin oli sairastunut tai kuollut suurin piirtein yhtä moni riippumatta siitä olivatko he saaneet lumetta vai omega-3-rasvoja. Myös muista syistä johtuva kuolleisuus oli kummassakin ryhmässä samaa luokkaa.

Omega-3-rasvahappojen sydänystävällisyys ja muut terveysvaikutukset ovat olleet runsaan huomion kohteena jo pitkään, mutta satunnaistettuihin ja lumekontrolloituihin tutkimuksiin perustuvan tiedon lisääntyessä monet omega-3-rasvoihin liitetyt terveyshyödyt on kyseenalaistettu. Muutos saattaa selittyä tutkimusten menetelmällisillä eroilla, sillä varhaiset havainnot omegarasvojen hyödyistä perustuvat pitkälti väestötutkimuksiin, jotka ovat herkempiä monille tuloksia sekoittaville tekijöille.

Tässä tutkimuksessa vaikutukset saattoivat jäädä huomaamatta myös potilaiden lääkitysten ja muiden hoitojen tai rasvahappoannoksen pienuuden takia.

Uutispalvelu Duodecim
(NEJM 2012;DOI:10.1056/NEJMoa1203859)
http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1203859?query=featured_home#t=abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje