Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Puhelinterapia auttaa vakavaan masennukseen, muttei yhtä hyvin kuin perinteinen

Puhelinterapia auttaa vakavaan masennukseen, muttei yhtä hyvin kuin perinteinen

Puhelimitse annettava psykoterapia on useissa tutkimuksissa havaittu hyväksi masennushoidoksi. Uuden yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lyhyellä aikavälillä se onkin yhtä tehokasta kuin perinteinen terapia. Pysyvä paraneminen on silti todennäköisempää kasvotusten tapahtuvassa terapiassa.

Tulosten perusteella puhelinterapia tavoittaa potilaat paremmin kuin perinteinen terapia ja harvempi potilas jättää puhelinterapian kesken hoidon alkuvaiheissa. Tämän vuoksi hoitotulokset ovat hyviä aluksi. Kuitenkin puolen vuoden kuluttua terapian päättymisestä kasvokkain annettua terapiaa saaneista kolmannes on päässyt masennuksesta kokonaan, mutta puhelinterapiaa saaneista vain viidennes.

Tutkijat pitävät tuloksia osoituksena puhelinterapian sopivuudesta vakavan masennuksen hoitoon ainakin potilailla, jotka eivät muuten pääsisi terapiaan esimerkiksi pitkien välimatkojen tai liikuntarajoitusten vuoksi. Tällöin potilaiden tilaa pitää kuitenkin seurata pitkään, vaikka masennus näyttäisi parantuneen heti hoitojakson loputtua.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä, ja se perustui 325 vakavaa masennusta sairastavan potilaan aineistoon. Potilaista puolet satunnaistettiin viikoittaiseen kasvotusten annettavaan kognitiiviseen terapiaan ja puolet puhelinterapiaan. Kumpikin hoito kesti 18 viikkoa.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2012;307:2278–2285)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1172045#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje