Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Shoppailevat miehet elävät pitempään

Shoppailevat miehet elävät pitempään

Päivittäin ostoksilla käyvät iäkkäät miehet ja naiset saattavat elää jonkin verran pitempään kuin muut samanikäiset, taiwanilaistutkimus vihjaa. Tutkijat eivät tosin osaa sanoa onko shoppailu pitkäikäisyyden ja terveyden ilmentymä vai auttaako se saamaan lisävuosia.

Taiwanilaisten tutkimukseen osallistui vajaat 1 900 iäkästä kotonaan asuvaa taiwanilaista, joiden ostoskäyttäytymistä tiedusteltiin vuodet 1999–2000 jatkuneen seurannan aluksi.

Kun tutkijat vertasivat osallistujia ostoskäyttäytymisen perusteella, he havaitsivat kuolleisuuden pienemmäksi niillä, jotka kävivät aktiivisesti ostoksilla. Verrattuna harvoin ostoksilla käyviin päivittäin kaupoissa asioivien riski kuolla seurannan aikana oli noin kolmanneksen pienempi. Päivittäiseen ostoksilla käyntiin liitetty vaikutus oli jonkin verran vahvempi miehillä kuin naisilla.

Tulokset eivät paljasta mikä tarkalleen shoppailussa näin vaikuttaa, mutta yhteys ei selittynyt ainakaan osallistujien taloudellisella ja sosiaalisella asemalla, fyysisellä kunnolla tai elintavoilla. Mahdollisesti shoppailuun liitetty vaikutus ei selitykään yksittäisillä tekijöillä, vaan siinä kiteytyy useita eri seikkoja, jotka kuvastavat iäkkäiden terveyttä.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Epidemiology & Community Health 2012;66:e20)
http://jech.bmj.com/content/66/7/e20.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje