Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Nuorten kannattaa syödä kuitua - saattaa säästää sydänvaivoilta

Nuorten kannattaa syödä kuitua - saattaa säästää sydänvaivoilta

Niukasti kuitua sisältävä ruokavalio nuoruudessa voi hollantilaistutkimuksen mukaan johtaa valtimomuutoksiin, jotka vuosien mittaan altistavat sydän- ja verisuonitaudeille. Tulos vahvistaa näkemystä, jonka mukaan lapsuuden ja nuoruusiän elintavat vaikuttavat aikuisiän terveyteen.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja siinä neljääsataa osallistujaa seurattiin 13-vuotiaasta 36-vuotiaaksi. Tuona aikana ruokavalio selvitettiin keskimäärin viidesti. Valtimoiden kunto kuvattiin ultraäänellä kolmesta eri kohdasta osallistujien ollessa 36-vuotiaita.

Kun tutkijat vertasivat kuvausten tuloksia osallistujien ruokavalioon, he havaitsivat valtimoiden kunnon heikoimmaksi niillä, joiden ruokavalio sisälsi vähänlaisesti kuituja. Valtimoiden jäykkyys liittyi myös vähäiseen kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljojen syömiseen, mikä todennäköisesti osin selittää myös niukan kuitujen saannin.

Valtimoiden jäykkyys kolmekymppisenä ei vielä varmuudella tarkoita sitä, että henkilö sairastuu sydän- ja verisuonitauteihin myöhemmin elämässään, mutta se on tunnettu sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Näin ollen nuoria kannattaisi kannustaa syömään entistä enemmän kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljoja ja muita runsaskuituisia ruokia. Näin he saisivat ruoastaan myös enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2012;DOI:10.3945/​ajcn.111.024703)
http://www.ajcn.org/content/early/2012/05/22/ajcn.111.024703.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje