Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Keliakiaa potevilla tavallista enemmän epilepsiaa

Keliakiaa potevilla tavallista enemmän epilepsiaa

Keliakiaa sairastavat saattavat sairastua epilepsiaan muita herkemmin, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa. Todennäköisesti riski ei kuitenkaan johdu keliakiasta, vaan yhteisestä riskitekijästä tai riskitekijöistä, jotka altistavat kummallekin sairaudelle.

Tätä ennen keliakiaan on yhdistetty myös muita neurologisia oireita, kuten pääkipuja, pikkuaivoataksiaa ja ääreishermojen oireita, mutta epilepsiaa koskevat tulokset ovat olleet epäselvempiä.

Nyt julkaistu tutkimus lähestyi asiaa terveysrekisterien avulla. Rekistereitä yhdistämällä tutkijat löysivät 29 000 miestä ja naista, joilla oli todettu keliakia vuosina 1969–2008. Heitä verrattiin 143 000 terveeseen samanikäiseen.

Tutkimusjakson aikana epilepsia oli todettu 272 keliakiaa sairastavalla ja 192 terveellä verrokilla, mikä osoittaa epilepsian jonkin verran tavallista yleisemmäksi keliakiaa sairastavilla. Käytännössä riski ei kuitenkaan ole kovin suuri, tutkijat arvioivat. Jos tulos pitää paikkansa, yhden vuoden aikana keliakiaa potevasta kymmenestätuhannesta potilaasta noin yhdeksän sairastuu epilepsiaan, mikä on kolme tapausta enemmän kuin muussa väestössä.

Epilepsian ja keliakian yhteys kulki myös toiseen suuntaan, joten myös epilepsiaa sairastavat näyttäisivät olevan tavallista herkempiä keliakialle. Keliakia-potilaiden epilepsiariski oli lisäksi havaittavissa rekistereistä jo ennen kuin heidän keliakiansa alkoi. Näin ollen tutkijat pitävät todennäköisenä, että tulokset selittyvät riskitekijöillä, jotka altistavat sekä keliakialle että epilepsialle.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä.

Keliakia on elinikäinen tauti, jossa viljatuotteiden sisältämä valkuaisaine gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa henkilöillä, joilla on perinnöllinen alttius taudille. Osalla potilaista on myös iho-oireita. Keliakiaa sairastaa noin joka sadas suomalainen, ja sen ainoa hoito on gluteenin välttäminen.

Epilepsia puolestaan on aivojen sähköisen toiminnan häiriötila, jonka voivat aiheuttaa erilaiset synnynnäiset ja muut tekijät. Se aiheuttaa muun muassa tajuttomuuskohtauksia, mutta myös osittaista tajunnan hämärtymistä. Epilepsiaan sairastuu noin 4–5 ihmistä sadasta.

Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2012;78:1401–1407)
http://www.neurology.org/content/78/18/1401.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje