Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Sinkki saattaa lyhentää flunssaa - vaikutus tosin vaatimaton

Sinkki saattaa lyhentää flunssaa - vaikutus tosin vaatimaton

Sinkkiä sisältävät valmisteet voivat mahdollisesti lyhentää aikuisten flunssaa, mutta tuoreen selvityksen perusteella vaikutus näyttäisi vähäiseltä. Monet myös saavat sinkistä pahoinvointia ja muita oireita, joten haittavaikutukset voivat syödä monilta sinkin pienetkin hyödyt.

Laboratorio-oloissa sinkki estää flunssaa aiheuttavia rinoviruksia monistumasta, joten periaatteessa se voisi myös lyhentää flunssaa. Aihetta selvittäneet tutkimukset ovat kuitenkin päätyneet ristiriitaisiin tuloksiin.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 17 sinkkitutkimuksen yhteisanalyysiin, joka kattoi yhteensä 2 100 osallistujaa. Tutkimuksissa erilaisia sinkkivalmisteita oli verrattu lumevalmisteeseen tai kontrolliryhmään, jota ei hoidettu lainkaan.

Tulosten perusteella sinkkivalmisteita saaneiden aikuisten flunssa saattoi lyhentyä jonkin verran, mutta tämä näkyi vasta viikon kuluttua oireiden alkamisesta. Lapset eivät saaneet tätäkään hyötyä.

Tutkimuksissa käytettiin eri sinkkivalmisteita ja erikokoisia annoksia, minkä lisäksi tutkimuksissa oli laadullisia ongelmia, joiden takia tulokset eivät välttämättä ole tarkkoja. Jos sinkki kuitenkin lyhentää flunssaa, hyödyn saa todennäköisimmin, kun sinkin nauttii asetaattisuolana ja annokset ovat riittävän suuria, tutkijat kirjoittavat. Tällöin tosin haittavaikutusten, kuten pahoinvoinnin, todennäköisyys kasvaa.

Tutkimus julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(CMAJ 2012;DOI:10.1503/cmaj.111990)
http://www.cmaj.ca/content/early/2012/05/07/cmaj.111990

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje