Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Varfariini edelleen hyvä eteisvärinää sairastaville

Varfariini edelleen hyvä eteisvärinää sairastaville

Uudet veren hyytymistä vähentävät lääkkeet eivät vielä haasta vanhan varfariinin asemaa eteisvärinäpotilaiden hoidossa, vaikka saattavatkin olla varfariinia parempia. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella varfariini on edelleen riittävän tehokas aivohalvausten ehkäisijä ja alhaisen hintansa ansiosta se säilyy todennäköisesti pitkään eteisvärinäpotilaiden hoidossa.

Veren hyytymistä vähentävä varfariini-lääke on pitkään ollut keskeinen osa eteisvärinäpotilaiden hoitoa, sillä sen avulla eteisvärinä-rytmihäiriöön liittyvä viisinkertainen aivohalvausriski pienenee huomattavasti. Viime aikoina markkinoille on tullut myös uusia lääkkeitä, jotka ovat vähintään yhtä tehokkaita sekä todennäköisesti turvallisempia ja helpompia käyttää. Tämän vuoksi monet odottavat varfariinin valta-aseman vähitellen murenevan.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat meta-analyysiin, jossa yhdistettiin kahdeksan suuren ja laadukkaan varfariinitutkimuksen aineistot, jotka yhteensä koostuivat yli 32 000 potilaan terveystiedoista.

Analyysin perusteella vuosittain tuhannesta varfariinilääkityksellä olevasta eteisvärinäpotilaasta vain 16 sairastuu aivohalvaukseen, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena. Vaikeita verenvuotoja, joita varfariinihoitoon voi liittyä, sattuu puolestaan 14–34 potilaalle tuhannesta.

Aivohalvausten riski kasvoi potilaiden iän myötä, mutta riskit olivat suurempia myös naisilla, aivohalvauksen jo aiemmin sairastaneilla sekä potilailla, joita ei ollut aikaisemmin hoidettu veren hyytymistä vähentävillä lääkkeillä.

Varfariinihoitoon liittyy monia ongelmia, joiden takia uusille lääkkeille olisi tilausta. Varfariinin annosta pitää seurata tarkoin ja muuttaa tilanteen mukaan, siihen liittyy verenvuotojen riski, minkä lisäksi lääkkeen teho voi vaihdella riippuen potilaasta, hänen muista lääkityksistään ja ruokavaliostaan. Tutkijat eivät tästä huolimatta usko uusien lääkkeiden vielä olevan tarpeeksi tutkittuja, jotta ne laajasti korvaisivat varfariinilääkitykset. Uudet lääkkeet ovat lisäksi selvästi kalliimpia kuin vanha varfariini.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Archives of Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Internal Medicine 2012;172:623–631)
http://archinte.ama-assn.org/cgi/content/abstract/172/8/623

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje