Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla C-vitamiini voi laskea verenpainetta

C-vitamiini voi laskea verenpainetta

Riittävä C-vitamiinin saanti voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alentaa verenpainetta ja siten auttaa monien sairauksien ehkäisyssä. Tulosten perusteella onkin mahdollista, että osa hedelmien ja vihannesten verenpainetta alentavasta vaikutuksesta johtuu C-vitamiinista.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat meta-analyysiin, jossa yhdistettiin 29 aikaisemman tutkimuksen aineistot. Tutkimuksissa C-vitamiinilisien verenpainevaikutuksia oli selvitetty vertaamalla niitä lumelääkkeeseen.

Analyysissa paljastui, että C-vitamiinilisiä saaneiden systolinen ja diastolinen verenpaine laskivat hieman eli keskimäärin 4 mmHg ja 1,5 mmHg enemmän kuin verrokkien. Vaikutus oli jonkin verran suurempi osallistujilla, jotka potivat korkeaa verenpainetta. Tutkimuksissa käytettiin keskimäärin 500 mg päiväannoksia.

Yhdysvaltalaisten havainnot viittaavat siihen, että C-vitamiinilla voi olla osansa myös verenpaineen hallinnassa, mutta nyt analysoidut tutkimukset olivat suhteellisen lyhyitä – keskimäärin kahdeksanviikkoisia – joten pitkäaikaisvaikutukset ovat vielä selvittämättä. C-vitamiinin nauttiminen on joka tapauksessa turvallista ja hyödyllistä etenkin, jos sen saa hedelmistä, marjoista tai vihanneksista. Tällöin saa myös kasvisten ja hedelmien lukuisat muut terveyshyödyt.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2012;doi:10.3945/ajcn.111.027995)
http://www.ajcn.org/content/early/2012/04/03/ajcn.111.027995.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje