Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Vähäinenkin alkoholinkäyttö on riski raskauden alkuvaiheessa

Vähäinenkin alkoholinkäyttö on riski raskauden alkuvaiheessa

Tanskalaistutkimuksen mukaan jo muutama viinilasillinen viikossa voi lisätä raskauden keskeytymisen vaaraa raskauden alkuvaiheissa. Riski myös kasvaa mitä enemmän alkoholia juo.

Raskaudenaikaiselle alkoholinkäytölle on yritetty määrittää turvallista rajaa, jonka alittava käyttö ei olisi vaaraksi. Nykytiedon valossa tällaista rajaa ei kuitenkaan ole, joten raskauden aikana viisainta on pitäytyä alkoholinkäytöstä kokonaan.

Tanskalaisten tulokset perustuvat 93 000 naisen rekisteritietoihin ja haastatteluihin. Noin kaksi naista sadasta kertoi juoneensa vähintään neljä alkoholiannosta viikossa raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Hieman yli puolet naisista ei käyttänyt lainkaan alkoholia raskauden aikana.

Yli neljä alkoholiannosta viikossa juoneiden raskaudet olivat päättyneet keskenmenoon tai sikiön kuolemaan selvästi yleisemmin kuin alkoholista pitäytyneiden. Myös 2–3 annokseen viikossa liittyi riskejä, mutta ei yhtä suuria. Riskit rajoittuivat viikoille 13–16.

Tulokset julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(International Journal of Epidemiology 2012;DOI:10.1093/ije/dyr189)
http://ije.oxfordjournals.org/content/early/2012/01/08/ije.dyr189.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje