Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lihavuusepidemia alkanut tasaantua Yhdysvalloissa

Lihavuusepidemia alkanut tasaantua Yhdysvalloissa

Lihavuus on yleistynyt useiden vuosikymmenten ajan ympäri maailmaa, mutta Yhdysvalloissa kehitys on mahdollisesti hidastunut ja osin jopa pysähtynyt. Jos kehitys ei jälleen käänny huonommaksi, Yhdysvaltojen osalta lihavuusepidemian huippu saattaa olla jo takanapäin.

Tuoreiden tulosten perusteella lihavuus ei ole yleistynyt vuosista 2003–2008, vaikka etenkin yhdysvaltalaismiehet ovat nykyään lihavampia kuin vuosituhannen vaihteessa.

Kovin ruusuinen tilanne ei silti ole, sillä edelleen joka kolmas yhdysvaltalaisaikuinen on huomattavan lihava ja vielä useammat lievemmin ylipainoisia. Jos laskuihin otetaan kaikki normaalipainon ylittävät, noin seitsemän yhdysvaltalaisaikuista kymmenestä on ylipainoisia.

Tiedot perustuvat JAMA-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa verrattiin vuosien 1999–2000 ja 2009–2010 lihavuustietoja.

Myös lapsilla ja nuorilla luvut ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan vuosista 1999–2000, toinen samassa lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa. Poikkeuksen muodostavat 12–19-vuotiaat pojat, jotka ovat jatkaneet lihomista. Lapsista ja teini-ikäisistä noin joka kolmas on ylipainoinen ja joka kuudes huomattavan lihava.

Lihavuusepidemian hidastuminen on havaittu myös muutamassa muussa länsimaassa, mutta vielä ei tiedetä onko kyseessä vain tilapäinen tasaantuminen vai pysyvä muutos.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2012;307:DOI:10.1001/jama.2012.39)
(JAMA 2012;307:DOI:10.1001/jama.2012.40)
http://jama.ama-assn.org/

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje