Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Psykoosilääkkeet voivat mahdollisesti laukaista aivohalvauksia

Psykoosilääkkeet voivat mahdollisesti laukaista aivohalvauksia

Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan jo lyhyetkin psykoosilääkitykset voivat laukaista aivohalvauksia iäkkäillä potilailla. Tämän vuoksi lääkärien pitäisi harkita tarkoin ennen kuin iäkkäälle potilaalle aloitetaan psykoosilääkitys, tutkijat kirjoittavat.

Yhdysvaltalaisten tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä, ja sen perusteella aivohalvaukset yleistyvät psykoosilääkityksen aloittamista seuraavan kuukauden kuluessa. Verrattuna lääkitystä edeltävään aikaan psykoosilääkkeet nostivat sairastumisriskin lähes kaksinkertaiseksi, tutkijat havaitsivat.

Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös aiemmin, joten psykoosilääkkeet tai jokin niihin liittyvä seikka voivat hyvinkin laukaista aivohalvauksia. Mahdollisesti syy voi piillä psykoosilääkkeiden vaikutuksissa verihiutaleiden muodostumiseen ja veren hyytymiseen, mikä on havaittu joissain tutkimuksissa.

Yhdysvaltalaisten tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä, ja siihen osallistui hieman yli viisisataa 60–90-vuotiasta aivohalvauspotilasta.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2012;43:28–31)
http://stroke.ahajournals.org/content/43/1/28.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje