Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Fatalistien ennuste on huono aivohalvauksen jälkeen

Fatalistien ennuste on huono aivohalvauksen jälkeen

Fatalistinen suhtautuminen elämään saattaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan heikentää toipumista aivohalvauksen jälkeen. Optimismi tai hengellisyys eivät sen sijaan vaikuta potilaiden ennusteeseen, Stroke-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat.

Tutkimukseen osallistui 670 vuosina 2004–2008 aivohalvauksen saanutta miestä ja naista, joita pian sairastumisen jälkeen pyydettiin arvioimaan kuinka fatalistisesti eli kohtalouskoisesti, tai optimistisesti he olivat suhtautuneet elämään ennen sairastumistaan. Osallistujilta kysyttiin myös masentuneisuudesta ja hengellisyydestä.

Vastausten perusteella riski kuolla seuraavan kolmen vuoden aikana oli suurin potilailla, jotka olivat taipuvaisimpia fatalismiin ennen sairastumista. Fatalismiin liitetty vaikutus havaittiin lähinnä potilailla, jotka eivät olleet masentuneita ennen sairastumistaan. Masennus itsessään liittyi myös suurempaan riskiin kuolla seurannan aikana.

Tutkimus ei vastaa siihen miksi fatalismi ja masennus heikentävät aivohalvauspotilaiden ennustetta, mutta mahdollisia selityksiä on useita. Elämänasenteet ja mieliala voivat muun muassa vaikuttaa siihen, miten hyvin potilas noudattaa lääkityksiään tai hakeutuu hoitoon uusien oireiden vuoksi.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2011;42:3518–3523)
http://stroke.ahajournals.org/content/42/12/3518.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje