Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Olut saattaa altistaa mahasyövälle

Olut saattaa altistaa mahasyövälle

Runsaasti alkoholia ja etenkin paljon olutta juovat sairastuvat mahasyöpään muita todennäköisemmin, tuore tutkimus vahvistaa. Alkoholin ja mahasyövän yhteys on havaittu aiemminkin, mutta myös toisenlaisia tuloksia on saatu.

Tutkimuksessa hyödynnettiin laajan, yli puoli miljoonaa eurooppalaista kattaneen EPIC-tutkimuksen aineistoja. Osallistujista 444 sairastui mahasyöpään.

Alkoholiin liittyvä mahasyöpäriski ilmeni vasta, kun päivittäinen kulutus nousi yli 60 grammaan puhdasta alkoholia eli esimerkiksi viiteen viinilasilliseen tai yhtä moneen olutpullolliseen. Vertailukohtana olivat korkeintaan 5 grammaa päivässä juovat.

Tarkemmassa analyysissa riski havaittiin lähinnä olutta juovilla. Oluen mahasyöpäriski todettiin jo keskimäärin 30 gramman eli noin kahden ja puolen pullon päiväannoksilla, mutta pääosa syövistä kehittyi suurkuluttajille. Alkoholi liittyi vain intestinaalisiin syöpätyyppeihin.

Mahasyöpään sairastuu vuosittain noin 700 suomalaista. Heistä suurin osa on yli 65-vuotiaita. Mahasyövän ennuste on parantunut vuosien varrella, mutta silti merkittävä osa potilaista menehtyy sairauteensa.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2011;DOI:10.3945/ajcn.111.012351)
http://www.ajcn.org/content/94/5/1266.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje