Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Omena päivässä ehkäisee aivohalvauksia

Omena päivässä ehkäisee aivohalvauksia

Omena päivässä voi todellakin pitää lääkärin loitolla ainakin, kun kyse on aivohalvauksista. Vaikutus ei kuitenkaan rajoitu omeniin, vaan saman hyödyn saa päärynöistä, banaaneista sekä vaaleista vihanneksista.

Hollantilaistutkimus on ainutlaatuinen, sillä siinä ensimmäistä kertaa selvitettiin voiko hedelmien ja vihannesten värin perusteella päätellä, miten hyvin ne ehkäisevät aivohalvauksia. Kasvien värejä voi käyttää suuripiirteisenä merkkinä siitä mitä flavonoideja ja muita terveydelle suotuisia aineksia ne sisältävät.

Tutkimuksessaan tutkijat pyysivät 20 000 miestä ja naista arvioimaan ruokavaliotaan 178-kohtaisella ruokakyselyllä, minkä jälkeen heitä seurattiin keskimäärin kymmenen vuoden ajan. Tänä aikana osallistujille kirjattiin yhteensä 230 aivohalvausta.

Osallistujien syömät hedelmät ja vihannekset ryhmiteltiin värin perusteella neljään ryhmään: vihreisiin, keltaisiin ja oransseihin, punaisiin ja purppuroihin sekä vaaleisiin. Ryhmittely perustui hedelmän tai vihanneksen sisuksen väriin, ei kuoren.

Vertailussa aivohalvausriski havaittiin pienemmäksi vain niillä, jotka söivät runsaasti vaaleita hedelmiä ja vihanneksia. Omenat, päärynät ja banaani olivat yleisimmät vaaleat hedelmät. Vaaleisiin vihanneksiin lukeutui esimerkiksi kurkku.

Vaaleita hedelmiä ja vihanneksia runsainten eli yli 170 grammaa päivittäin syövät säästyivät aivohalvauksilta noin puolet todennäköisemmin kuin keskimäärin alle 80 grammaa syövät. Muun väriset hedelmät ja vihannekset eivät vaikuttaneet aivohalvausriskiin.

Käytännössä 170 grammaa tarkoittaa esimerkiksi yhtä keskikokoista omenaa tai banaania.

Tutkimuksen julkaisi lääketieteellinen Stroke-lehti.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2011;42:3190–3195)
http://stroke.ahajournals.org/content/42/11/3190.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje