Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Paha lihavuus lisää nuorten aikuisten kuolemia

Paha lihavuus lisää nuorten aikuisten kuolemia

Lihavuus altistaa monille sairauksille ja niistä johtuville kuolemille. Nyt lihavuuden on osoitettu lisäävän kuolleisuutta jo alle 40-vuotiailla aikuisilla. Riski ei kuitenkaan ole kovin suuri, yhdysvaltalaistutkimuksesta ilmenee.

Tutkimuksessa hyödynnettiin yli 110 000 yhdysvaltalaisen 18–39-vuotiaan terveystietoja. Kuudentoista vuoden seurannan aikana 3 200 osallistujaa kuoli. Kuolemista 570 johtui sydän- ja verisuonitaudeista ja 730 syövistä.

Normaalipainoisiin verrattuna selvästi lihavien riski kuolla seurannan aikana oli noin puolitoistakertainen ja erittäin lihavien lähes 2,5-kertainen. Lievä lihavuus ei kuolleisuuteen vaikuttanut.

Tuloksia tulkitessa on hyvä muistaa, että edellä mainitut riskit ovat vain suhteellisia riskejä. Käytännössä lihavuuteen nyt liitetty kuolemanriski onkin pieni tässä ikäryhmässä. Tulokset silti kuvaavat hyvin sitä, miten lihavuuden terveyshaitat voivat ilmaantua jo varhain elämässä.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä. Analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, sukupuoli, etninen tausta, koulutus ja tupakointi, mutta ne eivät selittäneet tuloksia.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2011;174:934–944)
http://aje.oxfordjournals.org/content/174/8/934.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje