Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Foolihappo saattaa vähentää myös lasten puheongelmia

Foolihappo saattaa vähentää myös lasten puheongelmia

Raskautta ennen aloitettu foolihappokuuri voi ehkäistä lasten puheen viivästymistä. Vastaavaa yhteyttä ei ole aiemmin havaittu, vaikka foolihapon tiedetään ehkäisevän muun muassa vauvojen hermostoputken sulkeutumishäiriöitä.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä, ja sen perusteella vakavat puheenviivästymät ovat harvinaisempia lapsilla, joiden äidit syövät foolihappolisiä hedelmöittymistä ympäröivien kuukausien aikana. Vakavina pidettiin tapauksia, joissa kolmevuotiaan lapsen sanavarasto koostui korkeintaan yhdestä sanasta. Tutkimukseen osallistuneista 39 000 norjalaislapsesta näin vakavaa viivästymää poti 200 eli noin viisi lasta tuhannesta.

Kun tutkijat selvittivät äitien käyttämät ravintolisät hedelmöittymistä edeltävältä ja sitä seuraavilta kahdelta kuukaudelta, foolihappolisien käyttö liittyi selvästi pienempään puheen viivästymän riskiin.

Vakava puheenviivästymä todettiin yhdeksällä lapsella tuhannesta, kun äiti ei ollut käyttänyt foolihappoa, mikä oli selvästi vähemmän kuin foolihappoa käyttäneiden lapsilla, joista vain neljällä tuhannesta havaittiin vakava puheenviivästymä.

Tulokset ovat mielenkiintoisia, mutta ne pitää vahvistaa lisäselvityksissä ennen kuin foolihapon voi todella sanoa ehkäisevän puheen viivästymistä. On esimerkiksi mahdollista, että foolihappoa käyttävät naiset ovat muutenkin terveystietoisia, joten foolihapon lisäksi monet muut seikat voivat selittää tuloksia. Foolihappolisien turvallisuus raskaana oleville ja raskautta suunnitteleville on kuitenkin todettu monissa tutkimuksissa.

Suomessa puheen kehitys viivästyy noin joka viidennellä lapsella, mutta suurin osa heistä ottaa ikätoverinsa kiinni ennen kouluikää. Osalla vaikeudet kuitenkin jatkuvat, ja he voivat hyötyä mm. puheterapiasta. Tarkempiin tutkimuksiin antavat aiheen muun muassa lähisukulaisten luki- tai oppimishäiriöt.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2011;306:1566–1573)
http://jama.ama-assn.org/content/306/14/1566.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje