Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Jalkojen ristiminen kertoo aivohalvauspotilaan ennusteesta

Jalkojen ristiminen kertoo aivohalvauspotilaan ennusteesta

Saksalaislääkärit ovat mahdollisesti keksineet yksinkertaisen keinon ennustaa aivohalvauspotilaan toipumista. Heidän Neurology-lehdessä julkaisemansa tulokset viittaavat siihen, että hyvä toipuminen on todennäköinen, kun potilas kykenee ristimään jalkansa parin viikon sisällä sairastumisesta.

Saksalaisten tutkimukseen osallistui 68 vakavaan aivohalvaukseen sairastunutta, joista puolet pystyi laittamaan jalkansa ristiin eli istuessaan nostamaan jalan toisen päälle.

Ryhmien välillä havaittiin huomattavia eroja, sillä jalkansa ristineet potilaat olivat monin tavoin paremmassa kunnossa vuoden kuluttua sairastumisesta. Lisäksi heistä selvästi harvempi kuoli seurannan aikana. Vuoden seurannan aikana kuoli vain yksi jalkansa ristivä, mutta muista potilaista menehtyi 18 eli noin puolet.

Tulokset pitää varmistaa uusissa ja suuremmissa tutkimuksissa, mutta havainnot kuitenkin viittaavat siihen, että jalkojen motorinen toimintakyky voi auttaa ennustamaan, kuinka hyvin potilas toipuu vakavasta aivohalvauksesta.

Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2011;77:1453–1456))
http://www.neurology.org/content/77/15/1453.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje