Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Ruokavaliolla voi vähentää synnynnäisiä epämuodostumia

Ruokavaliolla voi vähentää synnynnäisiä epämuodostumia

Raskautta edeltävä terveellinen ruokavalio voi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan pienentää joidenkin synnynnäisten epämuodostumien riskiä. Ainakin hermostoputken sulkeutumishäiriöt ja huuli-suulakihalkiot ovat harvinaisempia terveellisesti syövien vauvoilla.

Yhdysvaltalaisten havainto on tervetullut, sillä tähän asti ruokavalioiden sijaan on tutkittu lähinnä yksittäisiä ruoka-aineita, eivätkä tulokset ole olleet ristiriidattomia. Tunnetuin vaikutus lienee foolihapon kyky estää hermostoputken sulkeutumishäiriöitä. Suomalaissuositusten mukaan foolihappoa tulisi saada päivittäin 300 mikrogrammaa ja raskauden aikana 400 mikrogrammaa.

Nyt saadut tulokset eivät selittyneet foolihapolla eivätkä muilla ravinto- ja vitamiinilisillä, vaan äitien koko ruokavalion terveellisyydellä. Terveellisenä pidettiin ruokavalioita, jotka sisälsivät runsaasti mm. vihanneksia, viljatuotteita, hedelmiä, kalaa, kalsiumia, foolihappoa ja rautaa, ja vähänlaisesti esimerkiksi makeisia ja rasvoja.

Ruokavalioarvioita voi pitää suuntaa-antavina, sillä niissä ei eroteltu täysjyväviljoja eikä eri rasvoja, vaikka niiden terveysvaikutukset eroavat suuresti. Silti tulokset viittasivat hyvin selvästi terveellisen, kasvis- ja hedelmäpainotteisen ruokavalion hyötyihin. Näin ollen terveellinen ja monipuolinen ruokavalio voi auttaa epämuodostumien riskin pienentämisessä.

Tutkimusta varten haastateltiin vuosina 1997–2005 synnyttäneitä naisia, joista 3 400:n lapsi syntyi epämuodostuneena. Heitä verrattiin runsaaseen 6 000 terveenä syntyneeseen. Epämuodostumista runsaat 900 oli hermostoputken sulkeutumishäiriöitä ja loput huuli- tai huuli-suulakihalkioita.

Suomessa jonkinlainen synnynnäinen epämuodostuma todetaan noin 1–3 vastasyntyneellä sadasta.

Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 2011;DOI:10.1001/archpediatrics.2011.185)
http://archpedi.ama-assn.org/cgi/content/short/archpediatrics.2011.185

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje