Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Masennus liitoksissa aivohalvausten vaaraan

Masennus liitoksissa aivohalvausten vaaraan

Masennusta sairastavat naiset sairastuvat muita herkemmin myös aivohalvauksiin, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Tutkimuksessa masennusta poteneet sairastuivat noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin muut naiset senkin jälkeen, kun monet aivohalvausten riskitekijät huomioitiin analyysissa. Myös masennuslääkitykset ennakoivat aivohalvauksia. Havainnot perustuvat kuusivuotiseen seurantaan.

Samaan viittaavia tuloksia on saatu aiemminkin. Muun muassa masennuslääkityksiä koskeva havainto tehtiin myös hiljattain julkaistussa taiwanilaistutkimuksessa. Masennus on yhdistetty lisäksi sairauksiin, kuten sepelvaltimotautiin ja diabetekseen, jotka voivat edistää aivohalvausten kehittymistä.

Tutkimuksessa 87 000 naista seurattiin vuodet 2000–2006. Seurannan alkaessa naiset olivat 54–79-vuotiaita eivätkä olleet sairastaneet aivohalvauksia. Masennusdiagnoosit ja -lääkitykset selvitettiin useita kertoja tutkimuksen aikana.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2011;doi:10.1161/STROKEAHA.111.617043)
http://stroke.ahajournals.org/content/early/2011/08/11/STROKEAHA.111.617043.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje