Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Uniongelmat mahdollisesti muistisairauksien riskitekijä (15.08.2011)

Uniongelmat mahdollisesti muistisairauksien riskitekijä (15.08.2011)

Uniongelmat ja päiväaikainen väsymys liittyvät tuoreen tutkimuksen mukaan dementian ja sitä lievemmän mielentoimintojen heikkenemisen riskiin. Riski kuitenkin rajoittuu verisuoniperäisiin oireisiin.

Hiljattain dementiariski yhdistettiin myös uniapneaan eli yöllisiin hengityskatkoksiin. Mahdollisesti kyseessä on sama mekanismi.

Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä, ja ne perustuvat lähes kahdentuhannen 55–69-vuotiaan miehen aineistoon. Miehiltä kyseltiin univaikeuksista tutkimuksen alussa. Dementiaa tutkittiin kymmenvuotisen seurannan päätteeksi.

Tutkimuksen alussa viidennes miehistä kertoi kärsivänsä univaikeuksista. Verrattuna hyvin nukkuviin miehiin heistä selvästi useammat sairastuivat verisuoniperäiseen dementiaan tai lievempään kognitiivisten toimintojen heikentymään.

Paha päiväväsymys oli vielä vahvempi riskitekijä, sillä sitä potevat sairastuivat neljä kertaa todennäköisemmin kuin muut miehet. Noin kolmannes osallistujista kertoi vakavasta päiväväsymyksestä tutkimuksen alkaessa.

Noin 35 000 suomalaista kärsii lievästä ja 85 000 keskivaikeasta tai vakavammasta dementiasta. Uusia dementioita todetaan vuosittain noin 13 000. Dementiaa vähäisempi kognitiivisten toimintojen lievä heikentymä on noin 120 000 suomalaisella.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Epidemiology & Community Health 2011;65:820–824)
http://jech.bmj.com/content/65/9/820.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje