Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kahdeksan seikkaa puhkaisee aivovaltimon pullistumia (05.07.2011)

Kahdeksan seikkaa puhkaisee aivovaltimon pullistumia (05.07.2011)

Hollantilaistukijoiden mukaan ainakin kahdeksan eri asiaa laukaisee aivovaltimon pullistumia ja siten myös aivokalvon alaisia verenvuotoja.

Tulosten perusteella laukaisevia tekijöitä ovat säikähtäminen, seksi, vihaisuus, ponnistelu vessanpöntöllä, kahvin tai kolajuomien nauttiminen, niistäminen sekä kova fyysinen rasitus.

Suurin yksittäinen riski liittyi säikähdykseen, mutta käytännössä suurin merkitys oli kahvilla ja liikunnalla. Niiden yleisyyden vuoksi kahvi tai fyysinen ponnistelu liittyi joka viidenteen tapaukseen.

Seikkoja yhdistää nopea ja hetkellinen verenpaineen nousu, mikä mahdollisesti selittääkin tulokset, tutkijat kirjoittavat.

Aivokalvon alaiseen verenvuotoon sairastuu vuosittain noin tuhat suomalaista. Verenvuoto syntyy, kun aivovaltimon seinämän synnynnäisesti heikkoon kohtaan on kehittynyt pullistuma, joka puhkeaa. Tällaisia pullistumia on arviolta sadallatuhannella suomalaisella, mutta valtaosalla se ei aiheuta oireita.

Jos pullistuma on havaittu, voikin puhkeamisen todennäköisyyttä mahdollisesti pienentää välttämällä kofeiinia ja raskaita liikuntaharrastuksia.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2011;42:1878–1882)
http://stroke.ahajournals.org/cgi/content/abstract/42/7/1878

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje