Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Neljä seikkaa selittää puolet sydänkohtausten vähentymisestä (16.06.2011)

Neljä seikkaa selittää puolet sydänkohtausten vähentymisestä (16.06.2011)

Sydäntaudit ovat vähentyneet huomattavasti viimeisimpien vuosikymmenten kuluessa. Brittitukijoiden mukaan positiivisesta kehityksestä ainakin puolet johtuu neljän keskeisen riskitekijän muutoksista.

Heidän European Heart Journal -lehdessä julkaisemansa tulokset osoittavat tärkeimmäksi seikaksi LDL-kolesterolin pitoisuuksien pienenemisen sekä verenpaineen laskun. Yhdessä hyvän HDL-kolesterolin pitoisuuksien suurenemisen ja tupakoinnin vähentymisen kanssa nämä selittävät 56 prosenttia sydänkohtausten vähentymisestä.

Muutos olisi voinut olla suurempikin ellei ylipainoisuus olisi samaan aikaan yleistynyt. Tutkijoiden mukaan ylipainon lisääntyminen jarrutti kehitystä noin kymmenellä prosentilla. Ilman kolesterolin ja muiden riskitekijöiden suotuisaa kehitystä ylipainon yleistyminen todennäköisesti olisi lisännyt sydänkohtauksia, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimus perustui brittiläisen Whitehall II -tutkimuksen aineistoihin, jotka koostuvat 6 400 miehen ja 3 000 naisen seurantatiedoista vuosilta 1985–2004. Seurannan aikana uudet sydänkohtaukset vähenivät noin 6 prosenttia joka vuosi. Kaikkiaan sydänkohtausten ilmaantuvuus laski 74 prosenttia tässä potilasaineistossa.

Uutispalvelu Duodecim
(European Heart Journal 2011;doi:10.1093/eurheartj/ehr142)
http://eurheartj.oxfordjournals.org/content/early/2011/06/04/eurheartj.ehr142.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje